[sanastot | etlan julkaisut | muut kirjat | suhdanne | taloustietoa-aikakauslehti]


RAHAN TEHTÄVÄT JA RAHAN ARVO

Rahan tehtävät

- Raha on vaihdon väline. Hyödykkeitä ja tuotannontekijöitä vaihdetaan rahaan ja rahalla hankitaan toisia hyödykkeitä ja tuotannontekijöitä.
- Raha on laillinen maksuväline, jolla voimme maksaa esimerkiksi velat, verot ja muut maksut.
- Raha on arvon mitta, jonka avulla hyödykkeiden arvo ilmaistaan. Rahan avulla voimme verrata hyödykkeiden arvoja toisiinsa.
- Raha on myös arvon säilyttäjä. Rahan tulisi taata hallussapitäjälleen rahan ostovoiman säilymisen. Toisin sanoen 1000 markalla pitäisi saada vuoden päästä saman verran hyödykkeitä kuin tänään. Inflaatio kuitenkin kyseenalaistaa tämän tehtävän onnistumisen.


Rahan kotimainen arvo

Rahan arvolla tarkoitetaan rahan ostovoimaa. Mikäli tietyllä rahamäärällä saa tänään vähemmän hyödykkeitä kuin aikaisemmin, sanotaan rahan arvon ja ostovoiman laskeneen tai hintatason nousseen.

Hintatason nousu merkitsee siis rahan arvon heikkenemistä eli inflaatiota. Hintatason lasku vastaavasti merkitsee rahan arvon vahvistumista eli deflaatiota.


Hintaindeksit

Hintatason muuttumista kuvataan erilaisilla hintaindeksisarjoilla. Inflaatiota mitataan useimmiten kuluttajahintaindeksillä, johon on sisällytetty tavallisten kuluttajien käyttämien hyödykkeiden viimeisen jakeluportaan (esim. vähittäiskauppa) hinnat. Kuluttajahintaindeksi perustuu otantamenetelmällä kerättyyn kuukausittaiseen hintaseurantaan.

Hintatason ensimmäistä perusajankohdan pistelukua merkitään sadalla ja seuraavat pisteluvut kuvaavat muutosta tästä tasosta. Hintaseurantaa tehtäessä otetaan huomioon, että jotakin hyödykettä käytetään vähän ja toista enemmän. Kullekin hyödykkeelle on sen vuoksi annettu laskennassa paino. Mitä suuremman osan tuloistaan ihmiset käyttävät johonkin tiettyyn hyödykkeeseen, sitä enemmän kyseisen hyödykkeen hintakehitys vaikuttaa kuluttajahintaindeksin kehitykseen. Kuluttajahintaindeksin rakenne päivitetään joka viides vuosi. Vuonna 1998 otetaan käyttöön vuoden 1995 kotitaloustiedusteluun perustuva painorakenne.

Indeksien avulla voidaan laskea keskimääräinen hintojen muutos prosentteina.
Esimerkki: Muutos prosentteina tammikuusta 1996 tammikuuhun 1997 ((112,6 - 112,0)/112,0)*100 = 0,5 eli hintojen nousu oli 0,5 %. Perusajankohdasta eli tammikuusta 1990 hinnat olivat nousseet seitsemässä vuodessa 12,6 prosenttia.

Elinkustannusindeksi vastaa kuluttajahintaindeksiä ja se kuvaa yksityisessä kulutuksessa käytettävien hyödykkeiden hintoja. Sitä käytetään pitemmän aikavälin tarkasteluissa. Kuluttajahintaindeksiä käytetään yleensä vain alle viiden vuoden tarkasteluissa.

Ansiotasoindeksi kuvaa säännöllisen työajan keskiansioiden kehitystä. Indeksi jaetaan usein eri sektoreihin, kuten valtiosektori, kuntasektori ja yksityinen sektori.

Tukkuhintaindeksi mittaa kaupan tukkuportaassa raaka-aineiden, tuotantohyödykkeiden sekä kulutus- ja investointitavaroiden hintakehitystä. Kuluttajahintaindeksiin verrattuna tukkuhintaindeksi reagoi huomattavasti voimakkaammin esimerkiksi tuontienergian ja muiden raaka-aineiden hinnanmuutoksiin.

Nykyisen rahapolitiikan tavoitteena olevaa alhaista inflaatiota määritellään erityisen pohjainflaatioindikaattorin avulla. Pohjainflaatioindikaattoria ja sen mukaista pohjainflaatiota laskettaessa poistetaan kuluttajahinnoista välillisten verojen, tukipalkkioiden ja asumisen pääomakustannusten eli asuntojen hintojen ja asuntolainojen korkojen vaikutus. Tämä tehdään siksi, että Suomen Pankin toimet vaikuttavat korkoihin. Finanssipolitiikka vaikuttaa puolestaan välillisiin veroihin ja tukipalkkioihin. Jos siis hinnat nousisivat talouspolitiikan kiristymisen vuoksi, olisi nurinkurista pitää sitä perusteluna lisäkiristämiselle. Asuntojen hinnat on jätetty ulkopuolelle niiden pitkälti laskennallisen luonteen vuoksi.

Yhteiseen rahaan tähtäävään EMU-prosessiin liittyy eri kansantalouksien lähentymisen seuranta. Yksi keskeisimmistä seurattavista mittareista on inflaatio. Jotta vertailu olisi mahdollisimman puolueetonta, EU:n jäsenmaat julkaisevat väliaikaista yhdenmukaistettua kuluttajahintaindeksiä (VYKHI). Siinä on poistettu eri maiden olemassa olevista kuluttajahintaindekseistä ne hyödykkeet, joiden vertailtavuus on vaikeinta. Pois on jätetty omistusasumisen pääomakustannukset, käyttäjien julkisista palveluista, kuten terveydenhoidosta ja koulutuksesta, maksamat maksut sekä sellaiset asiat, joita kaikissa maissa ei ole indeksissä mukana. Näin VYKHI:ssa on mukana keskimäärin 80 prosenttia tavalliseen kuluttajahintaindeksiin kuuluvista hyödykkeistä.


Rahan ulkoinen arvo

Rahan ulkoinen arvo ilmaistaan valuuttakurssien avulla. Valuuttakurssi kertoo, ulkomaan valuutan hinnan Suomen markoissa. Valuutan ulkoista arvoa voidaan mitata suhteessa johonkin toiseen valuuttaan tai indeksillä kuten kotimaista hintatasoa. Hyödykevalikoiman sijasta indeksillä tarkastellaan tärkeimpien valuuttojen arvon muuttumista kotimaan valuuttaan nähden. Suomella oli käytössä valuuttaindeksi kesäkuuhun 1991 saakka.

Suomen markka sidottiin 7.6.1991 Suomen yksipuolisella päätöksellä seuraamaan Euroopan valuuttayksikköä ecua. Ecu on korivaluutta, joka koostuu tietystä määrästä kahdentoista EU-maan valuutaa. Kullakin EU-maan valuutalla on siten ecussa tietty painoarvo, joka hieman muuttuu ajan kuluessa.

Suomen markan ecu-keskuskurssi oli aluksi 4,87580 ja markan devalvaation 15.11.1991 jälkeen 5,55841. Ecu-kurssi sai vaihdella +/- 3 prosenttia ns. valuuttaputkessa keskuskurssin ympärillä. Koska Suomen markan ulkoinen arvo oli sidottu ecuun, se vaihteli ecun mukana suhteessa muihin valuuttoihin kuten Yhdysvaltain dollariin nähden. Syyskuun 8. päivä 1992 markka laskettiin kellumaan, mikä merkitsi, että markan ulkoinen arvo määräytyi periaatteessa vapaasti valuuttamarkkinoilla. Suomen Pankilla ei siis ollut markan kelluessa velvoitetta pitää markan ulkoista arvoa tietyllä tasolla.

Suomi markka sidottiin 14.10.1996 alkaen jälleen ecuun, mutta tällä kertaa Euroopan unionin valuuttakurssijärjestelmän ERMin puitteissa. Neuvotteluissa EU-maiden kanssa markan ecu-keskuskurssiksi sovittiin 5.80661 markkaa. ERM-maiden valuuttojen välillä on lisäksi tarkat kahdenkeskiset keskuskurssit sekä valuuttojen vaihteluvälien rajat. Esimerkiksi keskuskurssi suhteessa Saksan markkaan on 3.04 markkaa ja +/- 15 prosentin vaihteluvälin rajat 2,61801 - 3,53008. Markan liittäminen ERMiin oli tärkeä osa Suomen hallituksen pyrkimystä varmistaa Suomen osallistuminen ensimmäisten maiden joukossa EMUn kolmanteen vaiheeseen 1.1.1999 alkaen.

ERM:ssä Suomen Pankki on velvollinen huolehtimaan siitä, että markan kurssi suhteessa muihin järjestelmässä mukana oleviin valuuttoihin säilyy ERM-järjestelmän mukaisissa +/- 15 prosentin vaihteluväleissä. Vaihteluvälit poistuvat kokonaan EMUn kolmannen vaiheen myötä 1.1.1999 yhdentoista euromaan valuuttojen väliltä.


Takaisin lisämateriaali -sivulle.